«

»

Jan 19

Five Schools of Magic: Chapter 1 – Conjuration

44. animaatiomme Palikkatakomon animaatiokilpailuun: “Magiaa modernissa maailmassa”.

Videomme hautui pitkän aikaa. TheQ heitti kovan haasteen määrätessään, että taikuus on esitettävä palikoilla, ilman tietokonetehosteita. Vaniaa tehdessä olimme tottuneet helpompaan tapaan, eli tehosteisiin Trakulan taioissa yms. Nyt piti miettiä tarinaa, ideoita, taikuustehosteita jne. ja tällä kertaa teimme jopa suunnitelman ennen kuvaamista! Joululomalla sitten oli aikaa rakentaa lavasteita, kehitellä liikettä lavasteisiin moottoreilla ja kuvata 2500 kuvaa animaatiota varten. Tammikuun puolella sitten äänitettiin ja editoitiin. Kokonaisuutena 5min videon tekemiseen meni noin 9 täyttä päivää, mutta alustavaa ideointia ja tuumailua enemmän. En edelleenkään pidä 3-5kk kisa-aikaa pitkänä, koska animointi ja tiivis editointi tarvitsee käytännössä loman/vapaapäiviä, joita ei ihan jatkuvasti ole tarjolla.
Oli nimittäin suhteellisen työläs projekti, parempi kuvanlaatu tuo omat haasteensa ja vaatimuksensa editointiinkin.
Ainakin nyt yritimme tehdä kansainväliset kriteerit täyttävää teosta, jossa mikään osa-alue ei ole huitaisten tehty, vaan kaikkeen on kiinnitetty erityistä huomiota. Erityismaininnan antaisimme PF-moottoroidulle ja led-valaistulle takalle, joka ratkaisi ikuisuusongelman tulen animoinnista. Samoin PF-tekniikka toteutti avaruudelliset visiomme. Joten rakennuksetkaan eivät enää olleet staattisia teoksia pelkästään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>